|
Hidesk HI-T työpöydän äärellä voi
tehdä paperitöitä ja käyttää tietokonetta yhtä aikaa, koska
tietokone oheislaitteineen on pöytäpinnan alapuolella.
Pöytäpinta-ala on kokonaan käytössä ja tukevan kirjoituspöydän
tapaan Hidesk HI-T ei huoju eikä notku. Tuotteen valttina
on tehokkaan käytettävyyden lisäksi näytön, näppäimistön ja hiiren
ergonominen sijoittelu. Tuote on suunniteltu litteille näytöille.
"Hidesk-kotitoimiston
suunnittelun lähtökohtana on nykytekniikan kitkaton käyttö
kotoisassa ympäristössä", pöydän suunnittelutiimi toteaa.
Tietotekniikan ja nopeiden tietoliikenneyhteyksien ansiosta
esimerkiksi etätyötä tekevien määrä on jatkuvasti rajussa
kasvussa. Enemmistöllä etätyön tekijöistä ei ole kuitenkaan
omaa varsinaista kotitoimistoa, vaan työpiste perustetaan
jonkun muun huoneen, kuten keittiön tai makuuhuoneen
yhteyteen. Työskentelyn kannalta keskeiset ongelmat syntyvät
epäergonomisesta työasennosta ja pöytäpinta-alan vähyydestä.
Useat
värivaihtoehdot ja yhteensopivuus muuhun kalustukseen, kuten
pöytiin ja hyllyihin, tekevät Hidesk HI-T:stä ergonomisen ja
viihtyisän osan kotitoimistoasi, kodikkaan ja persoonallisen
ilmeen kärsimättä.
|